Suunnistus 2016

SM-yösuunnistus Vaajakoskella

Yösuunnistuksen suomenmestaruuskilpailut käytiin tänä syksynä Jyväskylän kupeessa Vaajakoskella. Suunnistusradat kulkivat  Savonmäen ulkoilualueella, jossa on runsaasti polkuja ja latupohjia. Toisaalta vauhdinpitoa haittasivat maaston kivikkoisuus ja suuret korkeuserot. Ratamestari Jarmo Puttosen radoilla oli paljon vaativia rastipisteitä, niinpä usealle suunnistajalle tulikin yön pimeydessä virheitä ja näin ylimääräistä ajankulua. Onneksi sentään lämmin ja sateeton syyssää suosi tapahtuman etenemistä.

Miesten pääsarjassa voittajaksi selvisi jopa hieman yllättäen järjestävän seuran Vaajakosken Terän Juha Sorvisto. Nilsiän Markus Räsänen oli 26. Naisten mestaruus jäi myös Keski-Suomeen Merja Rantasen ollessasi ykkönen.

Veteraanisarjoissa Säyneisen Salvan Pyry Kettunen juoksi hienosti sijalle 25.

SM-mitalisti Päivi Puolakalla oli vaikeuksia lampun kanssa ja Matti Forsbergille sattui kovassa vauhdissa kohtalokkaita virheitä, niinpä heillä – Pekka Puolakan tavoin- oli tyytyminen vähän vaatimattomampiin sijoituksiin. Sen sijaan Kimmo Kettunen onnistui taktiikassaan täydellisesti- erittäin tarkka suunta ja erinomainen rastinotto –  ja se toi Kimmolle kesän parhaan tuloksen SM-kisoissa.

Kesäsuunnistuskausi jatkuu vielä syys-lokakuussa mm. erikoispitkänmatkan SM-kisoilla Tampereella. Salvan Pyry Kettunen jatkaa myös Kalevan Kierroksen kärkikahinoissa.

  • Tuloksia, SM-yö Vaajakosken Terä 24.9. 2016
  •  
  • H21 11,18 km  Lähti: 48 
  • 1. Sorvisto Juha VaajTe 1.16.39… 26. Räsänen Markus KuoSu 1.28.42
  • D21 7,4 km Lähti: 54
  • 1. Rantanen Merja JRV 57.11
  •  
  • H35 8,11 km Lähti: 42
  • 1. Weckman Janne VeVe 56.20… 25. Kettunen Pyry SäynSa 1.19.45
  •  
  • H50 6,23 km Lähti: 76
  • 1. Kotro Petri KaaRa 50.56… 59. Forsberg Matti SäynSa 1.18.58
  •  
  • D60 3,44 km Lähti: 23 
  • 1. Suomela Margit RaLu 35.36… 15. Puolakka Päivi SäynSa 48.44
  •  
  • H65 4,50 km Lähti: 65
  • 1. Kemppainen Taisto VaaKa 37.55… 63. Puolakka Pekka SäynSa 1.23.33
  •  
  • H70 4,03 km Lähti: 65
  • 1. Kattilakoski Matti KPV 38.14… 26. Kettunen Kimmo SäynSa 53.22 

⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂

Koillis-Savon kuntorastit 2016

Kalenteri ja ohjeet  (Nilsiän Nujakan sivuilla)

Samasta paikasta löytyvät myös tulokset tapahtuman jälkeen.

⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂

Salvan Päivi Puolakalle SM-hopeaa

Pitkien matkojen SM-suunnistuskilpailut käytiin viikonvaihteessa Tampereen Rääkkykankaalla. Yli tuhat kovakuntoista suunnistajaa mittasi taitojaan Tampereen KooVeen isännöimissä kisoissa. Maasto koostui nopeakulkuisesta kankaasta ja vaativasta avokallioalueesta.

Säyneisen Salvan Päivi Puolakka onnistui mainiosti sunnuntain finaalissa. Sateesta ja liukkaista kallioista huolimatta Päivin suunnistus sujui lähes virheettä ja näin hän nappasi hopeamitalin. Vastikään sarjaan H35 siirtynyt  Salvan kestävyysspesialisti Pyry Kettunen jaksoi hienosti taivaltaa yli kymmenen kilometrin radan ja tuli sijalle 19. H50- sarjassa Matti Forsberg  teki lauantain karsinnassa kesän parhaan suunnistuksensa ja pääsi näin myös A-finaaliin. 

Tuloksia

  • La 3.9. SM-karsinta
  • H35K1  22. Pyry Kettunen SäynSa
  • H50K2 11. Matti Forsberg SäynSa
  • H65K1 47. Pekka Puolakka SäynSa 

Su 4.9. finaalit

  • D60A 4,5 km 1. Henna-Riikka Lonka KR 50,39 … 2. Päivi Puolakka SäynSa 51,47
  • H35A 10,2 km 1. Timo Saarinen Haka 1.08,19 ….19. Pyry Kettunen SäynSa 1.27,01
  • H50A 8,4 km 1. Juha Partanen Rasti-Hyry 1.01,09 … 27. Matti Forsberg SäynSa 1.16,13
  • H65B 5,0 km 1. Håkan Björklund IK Falken 52,27 … 50. Pekka Puolakka SäynSa 1.21,10

⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂

FIN5-suunnistusviikko

FIN5-suunnistusviikko kokosi reilut kolme tuhatta suunnistajaa kilpailemaan, kuntoilemaan ja lomailemaan Haminaan. Viikon viisi osakilpailua käytiin alueelle tyypillisissä vauhdikkaissa ja melko tasaisissa maastoissa. Maaston ominaispiirteisiin kuuluvat avokalliot ja isot rapakivet. Tarjolla oli myös kaupunkisprintti ympyräkaupungin historiallisessa keskustassa.

Naisten eliittisarjassa – jo Kainuunkin viikon voittanut – Marika Teini otti ykkössijan ja miehissä kärkeen ylsi Ranskan Frederic Tranchand. Myös useita Säyneisen Salvan suunnistajia oli mukana kilpasarjoissa tai avoimissa sarjoissa kuntoilemassa. H65-sarjassa Martti Savolainen suunnisti viikon varmasti sijoittuen yhteiskilpailussa viidenneksi. H50- sarjassa Matti Forsberg oli parhaimmillaan kolmannessa osakilpailussa juosten hienosti neljänneksi. Avoimiin sarjoihin osallistuivat mm. Heidi Forsberg sekä Huttusen Jukka ja Kristiina.

Suunnistuskilpailut jatkuvat seuraavassa viikonvaihteessa Holinrotkon vaativissa maastoissa Rautavaaran ja Nurmeksen rajan tuntumassa. Mukaan ovat tulossa jo molemmat rastiviikot voittanut Oulun Marika Teini ja MM-mitalisti Olli-Markus Taivainen Pellosta.

Linkki:  Tuloksiin

⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂

Kainuun Rastiviikko Puolangalla

Tämän kesäinen Kainuun Rastiviikko kisattiin Puolangalla. Rastiviikko oli yksi Puolangan Pessimisimi Päivien – ”Mitäpä se hyvejää” – oheistapahtuma. Useimmat suunnistajat olivat kumminkin ihan optimistisesti liikkeellä hakiessaan rasteja Luhtakankaan-Äikänvaaraan nopeissa mutta vaativissa maastoissa. Maasto on suunnistuksellisesti yksi Kainuun parhaista, sisältäen kangassupikkoa ja jylhää vaaran rinnettä. Puolangan rastiviikko keräsi yhteensä lähes 3800 suunnistajaa.

Säyneisen Salvasta viikolle osallistui 11 suunnistajaa, viikon kokonaistuloksissa parhaiten onnistuivat Kristiina Huttunen ja Tauno Tolmunen, myös Pauli Korhonen ja Eino Karppinen kävivät tasapäisen taiston sarjansa kärkipaikoista.

Ensi kesänä Kainuun Rastiviikko 50-vuotisjuhlaviikko järjestetään Kuhmossa Rastinkylän maastoissa.

Tuloksia

  • Miehet: 1) Oleksander Kratov Ukraina… 26) Lari-Antti Rissanen SonPa
  • Naiset: 1) Marika Teini Pohjantähti… 12) Alma Toivonen KuoSu
  • D65: 1) Sirkka Ketola SaPu… 3) Kristiina Huttunen SäynSa (3./8./1./3.)
  • H75: 1) Reijo Leino HiKi…3) Tauno Tolmunen SäynSa (7./4./3./8.)
  • H70 1) Kauko Kilpeläinen KuPe…4) Pauli Korhonen SäynSa (23./3./1./7.) 5) Eino Karppinen SäynSa (4./18./6./8.)
  • H65: 1) Eero Juola KoS…8) Niilo Butilkin SäynSa (6./6./28./5.)… Martti Savolainen SäynSa (13./-/-/-)
  • H60: 1) Arto Niemi RR…37) Pauli Halonen SäynSa (39./54./46./30.)
  • H50: … Matti Forsberg SäynSa (28./29./-/-)
  • H45: …Tuomo Laitinen SäynSa (9./7./-/-)
  • Kunto: mukana Paavo Huttunen SäynSa ja Hannu Koponen SäynSa

⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂

Juhannusrastit Vuokatissa

Sotkamon Jymy järjesti kahdet kisat juhannuspäivänä Vuokatissa. Ensin suunnistettiin sprintti Katinkullan lomakylän sokkeloissa, missä moni tekijäkin sotkeutui pahasti tai hylättiin. Tulosten perusteella käytiin sen jälkeen vaativa keskimatkan takaa-ajosuunnistus Vuokatin rinteillä. Päivi Puolakka onnistui ohittamaan siellä hyvillä reitin
valinnoilla edellä lähteneitä ja oli kokonaiskilpailun toinen D60 sarjassa.

H70-sarjan sprintin voittanut Kimmo Kettunen ei jaksanut pitää savuttamaansa etumatkaa ja joutui taistelemaan tiukasti toisesta tilastakin. Sprintin hyvä sää vaihtui keskimatkan sateiseksi ja palkintojen jakoon taas aurinkoiseksi. Suunnistajien mieli oli kuitenkin aurinkoinen koko päivän.

Linkki:  Tulokset ja väliajat

⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂

Jukolan viesti 2016 Lappeenrannassa

Lappee-Jukolan kisaportti
Lappee-Jukolan kisaportti

Vettä vihmoi taivaan täydeltä ja tuuli tuiversi lähes myrskylukemissa. Vaan eivätpä olleet suunnistajat sokerista tehtyjä, kun luonnonvoimista piittaamatta samosivat rastilta toiselle tämän vuotisessa Jukolan viestissä.

Venlojen viestin 1400 joukkueesta nopeimmin maastosta selvisi Halden Norjasta. Varanaisinen Säyneisen Salvan venlajoukkue (Tuuli Väkeväinen, Veera Koskela, Tarja Eskelinen ja Johanna Halme) sijoittui tyydyttävästi sijalle 878.

Jukolan Viestin lähtökiihdytys
Jukolan Viestin lähtökiihdytys

Jukolan viestissä edelleen pahenevat sääolosuhteet muuttivat maaston paikoin upottavaksi mutavelliksi. Koillis-Savon joukkueista kevytjalkaisin ja tarkin oli Säyneisen Salvan joukkue. Salvan aloitusspesialisti Anton Pendikainen rynni vakuuttavasti viestin käyntiin. Säkkipimeillä yöosuuksilla Matti Forsberg ja  Paavo Hiltunen onnistuivat lähes virheittä. Lyhyillä väliosuuksilla Antti Pendikainen nosti Salvan sijoitusta mainiosti ja vetisistä olosuhteista eniten kärsinyt Niilo Butilkin selvitti ratansa kohtuudella. Pitkillä loppuosuuksilla ex-maailmanmestari Hannu Koponen ja ankkuri Pyry Kettunen johdattivat Salvan hienosti sijalle 407 yli 1700 joukkueen seurassa. Nilsiän Nujakka oli 1072. ja Juankosken Vehkalahtisten Huttusten perhejoukkue PuPu 1104.

Koko Jukolan viestin ykkönen oli Tampereen KooVee. Näin toteutui Outokummusta lähtöisin olevan MM-suunnistaja Jani Lakasen monivuotinen unelma Jukolavoitosta. Ensi vuonna Jukola-fiiliksestä nautitaan Enossa Pohjois-Karjalassa.

Säyneisen Salpa 878. Venlojen Viestissä

  • 1-osuus, 7,1 km:  Tuuli Väkeväinen, vaihtosijoitus 596 ja osuusaika 1.03.49
  • 2-osuus, 6,7 km:  Veera Koskela, vaihtosijoitus 1009 ja osuusaika 1.45.10
  • 3-osuus, 6,0 km:  Tarja Eskelinen, vaihtosijoitus 948 ja osuusaika 1.17.47
  • 4-osuus, 9,1 km:  Johanna Halme, maalisijoitus 878 ja osuusaika 1.51.32

Joukkueen tuloksiin:  Salvan Venlat 2016

Venlojen Viestin tulokset:  Venlat 2016

Säyneisen Salpa 407. Jukolan Viestissä

  • 1-osuus, 10,8 km: Anton Pendikainen, vaihtosijoitus 358, osuusaika 1.20.35
  • 2-osuus, 12,8 km: Matti Forsberg, vaihtosijoitus 442, osuusaika 1.53.53
  • 3-osuus, 14,1 km: Paavo Hiltunen, vaihtosijoitus 472, osuusaika 2.04.26
  • 4-osuus, 8,6 km: Antti Pendikainen, vaihtosijoitus 401, osuusaika 1.12.01
  • 5-osuus, 8,8 km: Niilo Butilkin, vaihtosijoitus 511, osuusaika 1.44.44
  • 6-osuus, 12,4 km: Hannu Koponen, vaihtosijoitus 496, osuusaika 1.55.12
  • 7-osuus, 16,5 km: Pyry Kettunen, maalisijoitus 407, osuusaika 2.07.13

Joukkueen tulokset:  Salvan Jukola 2016

Jukolan viestin tulokset:  Jukola 2016

⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂

SALPALAISET 39 KERRAN JUKOLAN VIESTIIN

Vuoden 2016 Jukolan– ja Venlojen viestit suunnistetaan 18-19.6.2016 Lappeenrannassa Etelä-Karjalassa. Kilpailukeskus rakentuu metsien ympäröimälle peltoaukealle Raipon kyläkeskuksen läheisyyteen.

LAPPEE-JUKOLAN kilpailumaasto haastaa suunnistajat tarkkaan kartanlukuun. Vauhti ja reilut korkeuserot tuovat suunnistukseen sopivasti haastetta, joiden vastapainoksi on myös talousmetsiä.

JUKOLAN viestiin osallistuu 1714 joukkuetta, 11998 suunnistajaa.
VENLOJEN viestissä on 1390 joukkuetta, eli 5560 suunnistajaa.
Yhteensä kilpailijoita maastossa liikkuu 30104.

JUKOLAN VIESTI 7 osuutta:
Säyneisen Salpa I-joukkue: 1. Anton Pendikainen (10,6 km, hämärä), 2. Matti Forsberg (12,7 km, pimeä), 3. Paavo Hiltunen (14,1 km, pimeä), 4. Antti Pendikainen (8,4 km, hämärä), 5. Niilo Butilkin (8,6 km, hämärä), 6. Hannu Koponen (12,4 km, valoisa), 7. Pyry Kettunen (16,4 km, valoisa).

VENLOJEN VIESTI 4 osuutta:
Säyneisen Salpa I joukkue: 1. Tuuli Kettunen (7,0 km), 2. Veera Koskela (6,7 km), 3. Tarja Eskelinen (5,9 km), 4. Johanna Halme (9,0 km).

Puppeliskukkulan Pullistus (perhejoukkue Huttuset) osallistuu molempiin viesteihin lasten puolisoiden avustamana. Huttuset ovat salpalaisia.

Venlojen viesti lähtee liikkeelle la 18.6. klo 14.00.
Jukolan viestin lähtölaukaus ammutaan 18.6. klo 23.00.

⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂

Hiihtosuunnistuksen SM-sprintit Hauholla

Hauhon Sisun järjestämät SM-sprintit ja sprinttiviestit onnistuivat täydellisesti Tuuloksen koulukeskuksen lähellä olevassa mäkimaastossa.
Lauantaiaamuna 6.2. suunnistettiin sprinttien karsinta, josta saatiin lähtöjärjestys finaaliin. Iltapäivällä oli varsinainen SM-kilpailu eli finaali. Savo-Karjalan suunnistusseuroille tuli useita plakettisijoja, joita ovat pääsarjoissa 4-10 ja ikäsarjoissa 4-6 henkilökohtaisissa sarjoissa. Kultamitalikin saatiin Sonkajärvelle kisoista.

Tuloksia SM-finaali

  • H21 4,5km: 1.Tero Linnainmaa Kyrös-Rasti 13.13, – – 6. Ville Väyrynen Rasti-Pielinen 14.11,- 10. Seppo Väyrynen Rasti-Pielinen 14.45.
  • H35 4,2 km: 1. Petri Kiiskinen Rasti-Pielinen 13.04, – – 7. Pyry Kettunen 15.03.
  • H55 3,9 km: 1. Hannu Heiskanen Sonkajärven Pahka 13.24, 2. Heikki Peltonen Itä-Päijänteen Rasti 13.47, 3 .Eero Haapasalmi Ounasvaaran Hiihtoseura 13.51.
  • H70 3,1km: 1. Mauno Hanhela Haukiputaan Heitto 13.26, – – 6. Kimmo Kettunen Säyneisen Salpa 16.02.
  • H18 4,2km: 1. Tommi Härkönen Kajaanin Suunnistajat 12,49, – – 4. Roni-Ville Rissanen Sonkajärven Pahka 14.08.
  • D14 3,1km: 1. Tessa Salmia Tarpian Suunta 14.15, – – 6. Iida-Liisa Kuokka Iisalmen Visa.

SM-sprinttiviesti Tuuloksessa 7.2.2016

  • H21: 1. Suunta-Jyväskylä 54.45, – – 4.Rasti-Pielinen 1  58.05, –  -10.Rasti-Pielinen 2 1.02.07.
  • H100: 1.Tarpian Suunta 53.53, 5. Sonkajärven Pahka 59.15, – – 14. Säyneisen Salpa 1.11.32.
  • H120: 1. Juvan Urheilijat 1.03.44, – – 10. Kuopion Suunnistajat 1.14.08.
  • H140: 1. SOC Asikkala 41.45, – – 20.Kuopion Suunnistajat 2.05.43.
  • H16: 1. Kouvolan Suunnistajat-1 57.11, – – Kalevan Rasti-1 1.15.15.
  • D16: 1.Ounasvaaran Hiihtoseura-1 57.26, – – 10. Kalevan Rasti-1 1.15.29

⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂ ⊂